Luku 3

Jumalan työtovereina

Minä en voinut puhua teille, veljet, niin kuin hengellisille vaan niin kuin lihallisille, niin kuin pikkulapsille Kristuksessa.

2. Juotin teille maitoa enkä antanut vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette olisi kestäneet. Ette kestä sitä vielä nytkään,

3. sillä te olette yhä lihallisia. Kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella niin kuin ihmiset yleensäkin?

4. Kun yksi sanoo: "Minä olen Paavalin puolella" ja toinen: "Minä Apolloksen", ettekö silloin ole niin kuin ihmiset yleensä?

5. Mikä sitten Apollos on? Ja mikä Paavali? He ovat palvelijoita, joiden kautta te tulitte uskoon, palvelijoita sen kyvyn mukaan, jonka Herra on kummallekin antanut.

6. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun.

7. Niin ei siis istuttaja ole mitään eikä kastelijakaan vaan Jumala, joka antaa kasvun.

8. Istuttaja ja kastelija ovat yhtä, mutta kumpikin saa palkan oman vaivannäkönsä mukaan,

9. sillä me olemme Jumalan työtovereita. Te olette Jumalan viljelysmaa ja Jumalan rakennus.

10. Kristus on ainoa perustus

Sen armon mukaan, jonka Jumala on minulle antanut, olen viisaan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, ja toinen rakentaa sille. Mutta kukin katsokoon, kuinka rakentaa.

11. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea sen lisäksi, mikä on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.

12. Kuka sitten rakentaakin tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,

13. itse kunkin työ tulee näkyviin. Sen tuo ilmi se päivä, joka ilmestyy tulessa, ja tuli koettelee, millainen kunkin työ on.

14. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, hän saa palkan.

15. Jos jonkun työ palaa, hän kärsii vahingon. Itse hän kuitenkin pelastuu ikään kuin tulen läpi.

16. Te olette Jumalan temppeli

Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

17. Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala turmelee hänet, sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

18. Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä luulee olevansa viisas tässä maailmanajassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas.

19. Tämän maailman viisaus on näet Jumalan silmissä hullutusta. Onhan kirjoitettu:

"Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa",

20. ja vielä:

"Herra tuntee viisaiden ajatukset; hän tietää, että ne ovat turhanpäiväisiä."

21. Älköön siis kukaan kerskailko ihmisistä, sillä kaikki on teidän,

22. niin Paavali kuin Apollos ja Keefaskin, maailma, elämä ja kuolema, nykyisyys ja tulevaisuus. Kaikki on teidän,

23. mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.

Sivun alkuun


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita