LUKU 1. KOMMENTAARI
(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: 1.Kor. 1:1-31)
1. Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille
Tervehdys ja kiitos Jumalalle
Paavali aloittaa kirjeensä sen ajan tavan mukaan. Ensimmäiseksi kirjoittaja mainitsi aina oman nimensä, sen jälkeen kirjeen saajan nimen sekä tervehdyksen. Mutta Paavali antaa tälle totunnaiselle kaavalle uuden kristillisen sisällön. Hän tunnustaa etuoikeutetun asemansa: hän on apostoli. Hän ei ole sitä oman ansionsa eikä ihmisten valinnan perusteella. Jumala on kutsunut hänet sanansaattajakseen erityisesti pakanoiden luo (Apt 9:15; Room 1:1; Room 15:15-18; 1 Tim 2:7). Jos tämä on se "Soostenes", synagoogan esimies, joka mainitaan Apt 18:17:ssä, niin hän on kristitty ja asuu Efesossa Paavalin luona. Hänet ilmeisesti tunnetaan Korintossa, ja hän lähettää terveisensä.
2."Jumalan seurakunnalle" on puhuttelumuoto, jota käytetään vain tässä ja Toisessa Korinttolaiskirjeessä. Seurakunta muodostuu ihmisistä, jotka ovat pyhitettyjä Kristuksessa Jeesuksessa. Se merkitsee sitä, että he elävät Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa ja ovat erottautuneet palvelemaan häntä uskovien yhteydessä. "Jeesuksen nimen avuksi huutaminen" on merkki siitä, että ihminen kuuluu hänelle ja tunnustaa rukouksessa hänet Herrakseen (vrt. Apt 2:21).
3.Armolla ja rauhalla on sama alkulähde, Jumala. "Armo" on Jumalan vapaaehtoisesti antama, ansaitsematon laupeus. Alun perin sana tarkoitti sellaista, mikä annetaan ehdoitta, ilman että odotetaan mitään vastalahjaksi. Armon ainut antamisperuste on antajan hyvä tahto ja laupias sydän. Jumalan vapaaehtoinen, toimiva rakkaus ilmenee hänen armossaan. "Rauha" kuvaa sitä sopusointua ja hyvänolontunnetta, joka on syntynyt, kun syntitaakka on otettu pois ja velka maksettu. Sana kuvastaa sitä, niitä sovitus Jumalan kanssa merkitsee. Tämä on kaikissa Paavalin kirjeissä esiintyvä tavallinen tervehdys. "Armoa" on kreikkalainen tervehdys, "rauhaa" juutalainen ("šalom"). Apostoli toivottaa kirjeen lukijoille ennen kaikkea hengellisiä siunauksia. Siinä suhteessa tässä mainitut asiat ovat parasta, mitä he voivat saada.
4.Paavali oli jalomielinen. Hän kyllä tiesi, että seurakunnassa oli vielä paljon lihallisuutta, mutta muutostakin oli tapahtunut ja hän iloitsi siitä. Hänen kiitollisuutensa ilmeni Jumalan ylistyksenä. Armon he saivat tullessaan uskoon Jumalalta, Jeesuksen Kristuksen kautta.
5.Vaikuttaa siltä, että he eivät olleet rikkaita ainoastaan evankeliumin totuuksien tuntemisessa, vaan heillä oli myös runsaasti voimaa toteuttaa niitä käytännössä. Ennen he olivat olleet hengellisesti aivan rutiköyhiä, mutta nyt he olivat tulleet siinä suhteessa varakkaiksi. Olikin sitten toinen asia, että he eivät käyttäneet tätä rikkautta oikealla tavalla hyödyksi, ks. 4:6-10.
6.Evankeliumi sisältää Kristuksen oman ja apostolien hänestä antaman todistuksen. Edellistä sanotaan myös »Jumalan todistukseksi» (2:1) ja jälkimmäistä »todistukseksi Herrastamme» (2 Tim 1:8). Kristuksen todistus sisältää julistuksen, että hän Jumalan Poikana tahtoo lahjoittaa rauhan, ilon ja anteeksiantamuksen. Tätä todistusta vahvisti se, että he ottivat evankeliumin vastaan. "Vahvistaa (bebaioè)", tarkoittaa oikeastaan 'kuitata'. Kun korinttolaiset ottivat vastaan evankeliumin, he saivat vakuuden luvatusta hengellisestä rikkaudesta (2:4).
7.Jumala oli rikastuttanut heidän elämäänsä niin, ettei heiltä puuttunut mitään siitä, mitä pelastukseen tarvittiin. Sanaa "armolahja (kharisma)" käyttää Ut:ssa vain Paavali, sekä Pietari yhdessä kohdassa (1 Piet 4:10). Yleensä sana ilmentää Jumalan armollisten tekojen vaikutusta, sitä siunausta, jonka syntinen saa pelkästä armosta.
8.Tähän jakeeseen sisältyy kaksi näkökulmaa. He saavat pysyä nykyisessä asemassaan, Jumalan vapaaehtoisen armon vanhurskauttamina, ja Jeesuksen Kristuksen päivänä heitä pidetään puutteistaan ja vioistaan huolimatta syyttöminä. Uskovan ei tarvitse pelätä sitä päivää, sillä hän on pukeutunut Kristuksen vanhurskauden pukuun. Kristus itse on vahvistava häntä. "Nuhteeton (anenklêtos)", sananmukaisesti 'jota ei voi syyttää'.
9.Ellei edellisessä jakeessa mainittu lupaus toteudu, syy ei ole Jumalan, vaan meidän. Hän nimittäin on uskollinen. Koska hän on uskollinen kaikessa, hän saattaa aina päätökseen alkamansa työn (Room 11:29). Hän tarkoittaa aivan totta kutsuessaan meidät. Meidät on kutsuttu Kristuksen yhteyteen aikaa ja ikuisuutta varten.
Eripuraisuutta seurakunnassa
10.Näiden ystävällisten alkusanojensa jälkeen Paavali katsoo sopivaksi aloittaa kehotuksensa. Hän kirjoittaa "veljet" korostaakseen yhteyttä, joka heillä on uskossa. Heidän keskuudessaan ei saa olla riitoja ("skhisma"). Pysyä sovinnossa ("katartidzè") ilmaisee samanlaista yhteyttä toisiin, jollainen vallitsee ruumiinjäsenten kesken ruumiissa, täydellisessä tasapainossa. "Ajatus (gnèmê)", myös 'näkemys', 'mielipide'. Heidän tulisi olla "puheessa yksimieliset", toisin sanoen kristityillä kysymys ei ole vain yhdestä uskosta, vaan myös "yhdestä tunnustuksesta".
11.Yleisillä kehotuksilla ei ole aina kovin suurta vaikutusta, ja Paavali käy mieluummin suoraan asiaan. Hän ei suinkaan syyttä kehota heitä yksimielisyyteen, sillä heidän keskuudessaan oli todella syntynyt riitoja. Paavali ilmoittaa myös tietolähteensä. Nämä olivat luultavasti seurakunnassa arvossapidettyjä ihmisiä, koska hän saattaa käyttää heitä tällä tavalla todistajina. "Kloe" on naisen nimi, ja apostoli viittaa tässä koko tämän perhekuntain.
12.Tässä selitetään riitaisuuksien luonne. Puoluemieli ja Herran eri palvelijoiden suosiminen aiheuttivat hajaannusta. "Apollos" oli Aleksandriasta tullut palava ja hyvä sananjulistaja. Vrt. Apt 18:24 (ks. myös 1 Kor 16:12). "Keefas" on Pietari. "Kristus-puoluekin" mainitaan, 2 Kor 10:7-11. Korintossa oli eräs Paavalin vastustaja, joka vetosi Kristukseen ja väitti, ettei Paavalin sanoma ollut apostolinen. On mahdollista, että myös 2 Kor 11:4 viittaa tähän puolueeseen. 9:1 voi tarkoittaa, että nämä ihmiset - päinvastoin kuin Paavali - olivat tunteneet Kristuksen tämän ollessa maan päällä (2 Kor 5:16; 11:5-23).
13."Jaettu Kristus" merkitsisi sitä, että jokainen ryhmä saisi jotakin! Tämä ei voinut olla heidän tarkoituksensa, sanoo Paavali. Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus oli se pohja, jolle heidän oli rakennettava. Oli täysin mieletön ajatus, että Paavali olisi ristiinnaulittu, yhtä mieletön kuin heidän riitelemisensä.
14.Jos hän olisi kastanut monia heistä, nämä olisivat vieläkin todennäköisemmin kerääntyneet hänen ympärilleen tällaisessa tilanteessa.
15.Ei Paavali itse eikä kukaan muukaan ollut kastanut heitä omaan nimeensä. Heidät oli kastettu siihen nimeen, jonka kautta he olivat saaneet elämän. Jonkun nimeen kastaminen merkitsee, että kastettava kuuluu tälle henkilölle. Kaste ei kuitenkaan saa aikaan kastajan ja kastettavan välille mitään erityistä yhteyttä.
16.Stefanaan perhekunnasta puhutaan myös 16:15:ssa, he olivat ensimmäisiä Akaiassa uskoon tulleita.
17.Paavali ei pitänyt kastamista ja julistamista samanarvoisina. Evankeliumin julistus kulki kasteen edellä ja kaste sai sisältönsä evankeliumista. On selvää, ettei apostoli pitänyt ensisijaisen tärkeänä hienostunutta puhetaitoa. Hän julisti totuuden sanomaa ja kävi suoraan asiaan. Sana "viisaus" ilmentää tässä hänen puhetapaansa. Jakeessa 19 on kysymys pikemminkin ajattelutavasta.
Kristus on Jumalan voima ja viisaus
18.Jumalan voima on vastaus ihmisten hullutukseen. Risti on voimakkain ilmaus tästä pelastavasta voimasta. Juuri siinä mikä näyttää maailman silmissä heikkoudelta Jumalan pelastussuunnitelmassa (j. 25) ja siinä tavassa, jolla hänen apostolinsa sitä tuovat esiin (2:3), onkin Jumalan valtava voima. Uskovalle risti ei ole hullutus, sillä hän tietää, että se on Jumalan voiman ilmentymä ja että se vaikuttaa meissä. Paavali ei halua kerskata mistään muusta kuin rististä (Gal 6:14). "Sana rististä" ja edellisen jakeen "»puheen viisaus»" ovat tässä vastakohtia.
19.On tyypillistä, että Paavali rakentaa perustelunsa jonkin Vt:n kohdan varaan. Hän lainaa Jes 29:14:ää poiketen hieman Septuagintasta.
20.Jes 33:18:n tapaan Paavali korostaa asian ydintä esittämällä joukon kysymyksiä. Hänen tarkoituksensa on selvittää, ettei inhimillisellä viisaudella ole mitään merkitystä Jumalan pelastussuunnitelmassa. Maailman viisaus tulee häviämään yhdessä maailman kanssa. Jumala on asettanut sen sivuun käyttökelvottomana, mutta lisäksi hän on tehnyt sen naurunalaiseksi, hullutukseksi.
21.Tämä ei voi tarkoittaa sitä, että kun ihmiset eivät kuunnelleet Jumalan puhetta, niin hän puhui heille toisella tavalla. Paavali tähdentää, että viisaudessaan Jumala halusi pelastaa ihmiset juuri ristin välityksellä, ei millään muulla tavalla. Tämä ilmentää myös Jumalan riippumatonta ja suvereenia päätösvaltaa. Ihmiset eivät koskaan ole tunnustaneet evankeliumia viisaudeksi. Se ei heidän mielestään vaikuta järkevältä, mutta juuri tässä »hullutuksen» julistuksessa on pelastuksen mahdollisuus. "Saarna (kêrygma)", 'mitä airut julistaa'. Tässä kiinnitetään huomio sanoman sisältöön, ei julistamisen taitoon. Hullutusta ei ole julistus, vaan julistettava evankeliumi - se, että Jumala pelastaa ihmisen ristiinnaulitun Vapahtajan kautta.
22.Tämä selittää, niiksi ihmiset ovat aina pitäneet Jumalan viisautta hullutuksena. Sanat "vaativat" ja "etsivät" luonnehtivat niitä ihmisiä, joista on kysymys. Jumala oli jo puhunut juutalaisille, mutta nämä vaativat todisteita ja merkkejä (Matt 12:38; 16:1). Kreikkalaiset olivat etsijöitä, mutta he eivät tienneet, mitä etsivät ja palvoivat.
23.Vaikka sanoma ei ollutkaan tervetullut, se oli juuri sitä, mitä maailma tarvitsi. Juutalaisille oli vastenmielistä kuulla puhuttavan ristiinnaulitusta Messiaasta. He odottivat voittoisaa ruhtinasta, joka vapauttaisi heidät sortajan ikeestä. Kreikkalaisten mielestä usko henkilöön, joka heidän käsityksensä mukaan oli ristiinnaulittu rikollinen, oli yhtä mieletöntä.
24."Kutsutut" ovat kaikki pelastettuja (j. 9). Kristus ilmestyy heille pelastuksen voimana, ja hänen kauttaan he pelastuvat. Mainitsemalla sekä juutalaiset että kreikkalaiset Paavali antaa ymmärtää, että armon kohdalla ei ennen vallinneella erotuksella ollut merkitystä (Room 9:24; 10:12). "Jumalan voima" ja "Jumalan viisaus" ovat tässä edellisen jakeen »pahennuksen» ja »hullutuksen» vastapainona. Julistuksen aiheena oli henkilö, ei mikään filosofinen järjestelmä. Ristiinnaulittu Kristus on vastaus niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin.
25.Risti näyttää tappiolta Jumalalle, mutta itse asiassa se voittaa maailman ja osoittautuu maailman vahvimmaksi voimaksi. Oppia rististä pidetään naurettavana ja heikkona, mutta siinä on enemmän viisautta ja voimaa kuin missään ihmisten opissa. Evankeliumi on niin tehokas, koska vähäisinkin jumalallisen viisauden ilmentymä voittaa inhimillisen viisauden mahtavimmatkin tulokset. Jumalan voiman pieninkin ilmaus osoittautuu paljon tehokkaammaksi kuin kaikki inhimillinen voima.
26.Jumalan päätöstä mitätöidä tämän maailman viisaus vahvistaa nyt tämä apostolin viittaus siihen, miten seurakunta itse on kokenut Jumalan armon. Evankeliumin menestys ei ole millään tavoin riippuvaista siitä, ovatko »oikeat» ja tärkeimmät ihmiset kiinnostuneita siitä. Sanonta "ei monta" osoittaa, että muutamia viisaita kyllä oli, mutta kristittyjen suuri enemmistö kuului alempiin kansankerroksiin, silloin niin kuin nytkin. Täällä Korintossa huomattavimpien joukkoon kuuluivat synagoogan esimies Krispus (Apt 18:8), Gaius (Room 16:23) ja Erastus, kaupungin varainhoitaja (Room 16:23).
27.Jumala nöyryytti viisaita osoittamalla, miten vähän hän arvosti heidän viisauttaan ja miten vähän se myötävaikutti hänen asiansa eteenpäin menoon. Viisaiden ja vahvojen oli nähtävä, että heikot ja puutteelliset menivät ennen heitä Jumalan valtakuntaan. Erityinen paino on sanonnalla "sen Jumala valitsi". Se esiintyykin tässä ja seuraavassa jakeessa kolme kertaa.
28.Juuri rikkaat ja mahtavat halveksivat näitä heikkoja. "Halpasukuinen (agenês)" on sana, jota Ut:ssa käytetään vain tässä. Se tarkoittaa alhaista syntyperää ("a" on kieltomuotoa osoittava alkuliite, ja "genos" merkitsee 'perhe, rotu'). He eivät olleet merkittäviä ihmisiä. Heillä ei ollut maailmassa mainetta eikä kunniaa. "Se, joka ei mitään ole", merkitsee täydellisemmin käännettynä jotakin, mikä ei ylipäänsä ole lainkaan olemassa. Jumala ei valinnut ainoastaan vähäisiä, vaan heistäkin hän otti sellaisia, jotka olivat halveksittuja ja niin vähäpätöisiä, ettei kukaan kiinnittänyt heihin huomiota.
29."Ei mikään liha" on seemiläinen ilmaisu, joka selvittää, ettei kysymys ole edes ihmisestä (vrt. Room 3:27; Ef 2:9). Tässä ei ole vähäisintäkään sijaa itsensä korostamiselle tai omilla tai toisten teoilla kerskumiselle. Paavali itse kerskasi vain Jeesuksen Kristuksen rististä (Gal 6:14).
30.Kaiken alku on Jumalassa. Hänen ansiotaan oli heidän liittämisensä Jeesukseen Kristukseen, ja hänessä he elivät. Siksi ainoastaan hänessä heillä oli mahdollisuus kantaa hedelmää niin kuin puun oksat (Joh 15), tai palvella niin kuin ruumiin jäsenet (1 Kor 12). Kristuksessa "me olemme", hänessä "meillä on" kaikki ja häneltä "me saamme" kaiken.
31.Kaikki ihmiset ovat taipuvaisia kehumaan itseään. Paavali osoittaa parannuskeinon tälle taipumukselle. Jumala ei anna kunniaansa kenellekään toiselle. Eikä ketään toista olekaan, joka olisi arvollinen saamaan sen. Kaikki tähän maailmaan kuuluva katoaa, mutta Jumala on iankaikkinen. Meillä on oikeus kerskata vain siitä, mitä Kristus on tehnyt meidän puolestamme. Meillä ei ole mitään, mitä emme olisi lahjaksi saaneet (4:7), mutta Kristuksessa olemme tulleet rikkaiksi (3:21). Lainaus on Jer 9:23-24:stä.