LUKU 12
Hengelliset lahjat
Mitä tulee hengellisiin lahjoihin, veljet, en tahdo teidän olevan niistä tietämättömiä.
2. Tehän tiedätte, että kun olitte pakanoita, teitä vietiin harhaanjohdettuina mykkien epäjumalien luo.
3. Siksi teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhässä Hengessä.
4. Armolahjoja on erilaisia, mutta Henki on sama.
5. Myös palvelutehtäviä on erilaisia, mutta Herra on sama.
6. Voimavaikutuksia on erilaisia, mutta Jumala, joka kaiken kaikissa vaikuttaa, on sama.
7. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin yhteiseksi hyödyksi.
8. Niinpä toinen saa Hengen kautta viisauden sanat, toinen saman Hengen vaikutuksesta tiedon sanat,
9. toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas parantamisen armolahjat samassa Hengessä,
10. toinen saa lahjan tehdä voimallisia tekoja, toinen profetoimisen lahjan, toinen henkien erottamisen lahjan, toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11. Kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin erikseen niin kuin tahtoo.
12. Yksi ruumis, monta jäsentä
Niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä - mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis - niin on Kristuskin.
13. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on yhdessä Hengessä kastettu yhdeksi ruumiiksi, ja kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
14. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monesta.
15. Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", se ei silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
16. Jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", se ei silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
17. Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? Jos taas ruumis olisi kokonaan korvana, missä silloin olisi hajuaisti?
18. Nyt Jumala on kuitenkin asettanut jokaisen näistä jäsenistä ruumiiseen niin kuin on tahtonut.
19. Jos kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten olisi ruumis?
20. Nytpä onkin monta jäsentä mutta yksi ruumis.
21. Silmä ei voi sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä pää jaloille: "En tarvitse teitä."
22. Päinvastoin, ne ruumiinjäsenet, jotka näyttävät olevan heikoimpia, ovat välttämättömiä.
23. Ne ruumiinjäsenet, jotka eivät meistä näytä kovinkaan kunniakkailta, me peitämme sitäkin kunniallisemmin. Ne, joita häpeämme, me peitämme sitäkin häveliäämmin,
24. mutta ne, joita emme häpeä, eivät tarvitse peittämistä. Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että hän antoi vähempiarvoiselle suuremman kunnian,
25. jotta ruumiissa ei olisi eripuraisuutta vaan jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toisistaan.
26. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki jäsenet sen kanssa. Jos yksi jäsen saa kunniaa, iloitsevat kaikki jäsenet sen kanssa.
27. Te olette Kristuksen ruumis ja jokainen osaltanne hänen jäseniään.
28. Jumala asetti seurakuntaan ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja kolmanneksi jotkut opettajiksi. Sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa, avustaa, johtaa, puhua eri kielillä.
29. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Eiväthän kaikki ole profeettoja? Eivätkä kaikki opettajia? Eivät kai kaikki tee voimallisia tekoja?
30. Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eivätkä kaikki selitä kieliä?
31. Tavoitelkaa innokkaasti parhaimpia armolahjoja. Ja vielä minä osoitan teille verrattoman tien.