(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: 1Kor. 14:1-40)

Profetoimisesta ja kielilläpuhumisesta

1.Tämä kehotus osoittaa, ettei meidän tule tavoitella ainoastaan hengellisiä lahjoja, vaan samalla myös rakkautta, joka on aina tärkein. Hengellisistä lahjoista Paavali asettaa ensimmäiseksi profetoimisen lahjan, mutta asiayhteydestä ilmenee, että hän arvioi sitä erityisesti suhteessa kielilläpuhumiseen. Korinttolaiset olivat ehkä kysyneet, kumpi on tärkeämpää, profetoiminen vaiko kielilläpuhuminen. Profetoiminen ei ole vain tulevien tapahtumien ennustamista, vaan se sisältää myös kyvyn ymmärtää Raamatun profeetallisia sanomia ja selittää niitä.

2.Kielilläpuhuminen ei ole profetoimisen veroista mm. siitä syystä, että toiset eivät ymmärrä puhetta. Helluntaipäivänä tapahtunut kielilläpuhuminen oli eri asia, silloin paikalla olijat ymmärsivät sitä (Apt 2:4,6). Sanomalla, ettei kukaan ymmärrä kielillä puhuvaa, Paavali ei tarkoita, ettei Jumala ymmärtäisi kielilläpuhumista. Kielillä puhuva ilmaisee itseään persoonallisella tavalla Jumalalle. Hän puhuu salaisuuksia, joita eivät ymmärrä hän itse eivätkä toiset ihmiset, mutta Jumalalle hänen sanansa eivät ole salattuja.

3.Profetoiminen rakentaa seurakuntaelämää ja on avuksi yksittäiselle kristitylle. Se on "rakennukseksi", koska se antaa lisää tietoa Jumalasta ja hänen tahdostaan ja kasvattaa uskovia armossa. Se on "kehotukseksi", sillä se rohkaisee ihmisiä toteuttamaan käytännössä sitä, mitä Jumala sanassaan puhuu. Se on "lohdutukseksi", sillä se keventää vaikeuksissa olevien taakkoja, vahvistaa ja tukee heitä. Kaiken tämän perusteella on sanottava, että profetoiminen on enemmän kuin vain tulevien tapahtumien ennustamista.

4.Kun seurakunta ei voi ymmärtää kielilläpuhumista, se ei luonnollisestikaan voi rakentua siitä. Kielillä puhuva rakentaa vain itseään. Sen sijaan profetoiva ei rakenna vain yhtä, vaan monia, koko seurakuntaa. Hän puhuu Jumalan sanoja oikeaan aikaan, ei vain sitä, mitä seurakunta haluaa, vaan mitä se tarvitsee.

5.Tässä Paavali korostaa, että tästä syystä ei suinkaan kielilläpuhumista tule kieltää. Lahjalla on oma merkityksensä, ja siksi hän soisi ("thelè"), että he kaikki puhuisivat kielillä. Siitä huolimatta hän pysyy kannassaan, että kaikkien ymmärtämä profetoiminen on tärkeämpää. Arvokkainta on se, millä on merkitystä koko seurakunnan kannalta. Henkilökohtainen rakentuminen on vasta toisella sijalla. "Ellei tämä samalla selitä" ei viittaa mihinkään erityistilanteeseen, vaan pysyvään selittämisen lahjaan. Paavali ajattelee tässä siis henkilöä, joka on saanut kaksi lahjaa, sekä kielilläpuhumisen että selittämisen lahjan. Jotta kielilläpuhumisella olisi merkitystä seurakunnallisesti, puhe tulee voida selittää.

6.Paavali ilmoittaa, mitä hän pitää Korinttoon tullessaan kaikkein tärkeimpänä, siis mikä hyödyttäisi seurakuntaa eniten. Hän vetoaa terveeseen järkeen. Heitä ei hyödytä, jos hän puhuu sellaista, mitä he eivät ymmärrä.

7.Paavali käyttää eri elämänalueilta ottamiaan vertauskuvia, jotka ovat heille tuttuja. Ensin hän ottaa esimerkin musiikin maailmasta. Hän osoittaa, että epäselvät äänet saattavat aiheuttaa sekaannusta. "Huilu (aulos)" edustaa puhaltimia, "kitara (kithara)" kielisoittimia. Kumpikaan näistä ei saa aikaan mielekästä musiikkia, ellei niitä soiteta tietyn kaavan tai järjestyksen mukaan.

8.Musiikista puhe kääntyy sotilaselämään. Ellei joukkojen kokoamiseen käytettävää pasuunaa soiteta oikein, ellei siihen puhalleta oikeaa merkkiääntä, kukaan ei tottele sitä. Samasta pasuunasta tai trumpetista tulevat erilaiset äänet kutsuvat sotilaita eri tehtäviin. Äänimerkit saattavat tarkoittaa joko hyökkäämistä tai peräytymistä, ja niillä ilmoitetaan lepo ja herätys. Mutta jos äänet ovat epäselviä, kukaan ei ymmärrä niiden tarkoitusta. ja vaarallisessa tilanteessa tämä saattaa johtaa tuhoon.

9.Ilman selitystä ei kielilläpuhumisesta ole mitään hyötyä seurakunnassa. Siksi kielillä puhuvan tulisikin rukoilla, että hän voisi selittää sanansa (j. 13). Se, joka puhuu, rukoilee tai laulaa, ei saa olla vain oman henkensä valtaan antautunut. Ymmärryksenkin tulee olla mukana. Hänen täytyy tietää, mitä tapahtuu, ja toistenkin on ymmärrettävä hänen sanomansa. Tuuleen kuvaa sitä, että jos he käyttävät Jumalan lahjaa väärin, heidän sanomansa ei tavoita Jumalaa eikä ihmisiä. Se katoaa kuin tuhka tuuleen.

10.Kaikilla sanoilla on merkityksensä, mutta ainoastaan sellaisille, jotka ymmärtävät niitä. Kreikan kielessä tässä on sanaleikki sanojen fènèn ja afènon välillä. On olemassa paljon erilaisia kieliä, ja kaikkia joku ymmärtää!

11.Sanojemme tulee ilmaista, mitä tarkoitamme, mitä me ymmärryksellämme lausumme. Siksi ei ole mielekästä käyttää kieltä, jota kukaan muu ei ymmärrä. Muukalainen - barbaari - sana kuvasi alun perin henkilöä, joka puhui epäselvästi, joka sanoi »bar bar». Myöhemmin sanaa käytettiin kaikista, jotka eivät puhuneet kreikkaa. Aristofanes sanoi lintuja barbaareiksi, koska niiden laulu oli epäselvää. Roomalaiset käyttivät samaa sanaa niistä, jotka eivät puhuneet heidän kieltään.

12.Nyt seuraa aikaisempien opetusten ja vertauskuvien soveltaminen käytäntöön. Paavali opettaa nyt heille, miten kielilläpuhumisen lahjaa tulee käyttää (j. 12-19). Kielilläpuhumisen lahjaa ei ole annettu siksi, että yksityiset uskovat näyttäisivät, mitä he ovat saaneet, vaan että seurakunta rakentuisi siitä. Jos he todella iloitsevat hengellisistä lahjoista, heidän tulee pyrkiä saamaan niitä niin runsaasti, että ne koituvat yleiseksi rakentumiseksi.

13.Apostoli ei tahdo tällä sanoa, että kielilläpuhuminen olisi turhaa. Sillä on kiistaton arvonsa, mutta seurakunnan kokouksessa se on hyödyksi ainoastaan silloin, kun se selitetään. Siksi kielillä puhuvan tuleekin rukoilla, että hän osaisi selittää mitä puhuu.

14.Sanoilla on merkitystä vasta silloin, kun joku ymmärtää ne, kun joku saa niistä jotakin. Ellei sanoja ymmärretä, ne jäävät hedelmättömiksi. Kielillä puhuva saattaa tuntea itse saaneensa siunausta ja kokea Jumalan Hengen läheisyyttä, mutta toiset läsnäolijat eivät hyödy siitä. Paavali pitää kielillä rukoilemista aitona kristityn kokemuksena, mutta koska ihmisen ymmärrys ei toimi samalla tavalla kuin henki, seurakunnassa ei siitä synny hedelmää. Siunaus ei välity toisille, koska he eivät ymmärrä asianomaisen puhetta.

15.Rukouksella ja ylistyslaululla on oma paikkansa yleisessä jumalanpalveluksessa. "Veisata (psallè)", kreikan sana merkitsee 'näppäillä soittimen kieliä', sitten myös 'laulaa'. Ut:ssa sana esiintyy viimeksi mainitussa merkityksessä. Sekä tästä että muistakin jakeista ilmenee, että laulu kuului alusta alkaen kristittyjen jumalanpalveluksiin. Rukous ja laulu liittyvät siis oleellisesti jumalanpalvelukseen. On tärkeätä, että kumpaankin osallistutaan kokosydämisesti, sekä ymmärryksellä että hengellä. Vrt. Ef 5:18,19.

16.Ei ole mahdollista yhtyä sellaiseen, mitä ei ymmärrä, eikä myöskään sanoa »amen» rukoukseen, joka rukoillaan oudolla kielellä. Siksi kuuntelijat eivät myöskään voi tuntea rukousta omakseen. "Amen" on hepreankielinen sana ja merkitsee 'varma, uskollinen', ja sitä käytettiin sanotun asian varmistamiseksi - »niin tapahtukoon!» Juutalaisessa synagoogassa oli tapana, että ihmiset sanoivat ääneen »amen», kun rukoiltiin. Näin he ilmaisivat yhtyvänsä niihin rukouksiin, joita luettiin. Ks. 1 Aik 16:36; Ps 106:48. Aivan selvästi ei ilmene, keitä Paavali tarkoittaa sanalla "oppimattomat (idiètês)". On mahdollista, että hän viittaa niihin, joilla ei ole selittämisen lahjaa, mutta kenties myös niihin, jotka eivät ole kristittyjä. Vrt. j. 23-25.

17.Kielilläpuhuminen voi olla lahjan haltijan ja käyttäjän aitoa kiitosta, mutta toiset eivät siitä rakennu, ellei sitä selitetä. Hän kiittää tavalla, jonka Jumala hyväksyy ja on itse siunannut, mutta tämä ei ole riittävä peruste, kun paikalla on muita. Henkilökohtaisessa rukouselämässä asia on kokonaan toinen. Kristittyjen seurakunnassa tapahtuvaa rukousta luonnehdittiin kiitokseksi, ja se ilmenee myös seuraavista kohdista: Kol 4:2; 1 Tess 5:17,18.

18.Paavali ei kaihda sanoa voittavansa heidät kaikki kielilläpuhumisessa. Tällä hän tahtoo ilmaista, että kielilläpuhuminen on armolahja, josta on syytä olla todella kiitollinen. Ei riittänyt, että hänellä oli se armolahja, vaan hän myös käytti sitä, enemmän kuin kaikki korinttolaiset. Lahjan väärinkäytön tuomitseminen ei siis mitenkään voinut johtua siitä, ettei hänellä itsellään olisi ollut sitä. Hän arvosti lahjaa, mutta tähdensi samalla, että sitä oli käytettävä oikein.

19.Jokaisella seurakunnan kokoukseen osallistuvalla on oikeus saada siitä jotakin. Sen tulee olla hänelle hyödyksi, rakennukseksi ja opetukseksi. Jumalanpalveluksen tarkoitus ei ole vaikuttaa vain tunteisiin, vaan ymmärryksenkin tulee saada opetusta. On parempi sanoa viisi tavallista, ymmärrettävää sanaa, kuin laskea suustaan kokonainen puhetulva, jota kukaan ei ymmärrä.

20.Lapselle on tunnusomaista, että hän asettaa hauskan asian hyödyllisen edelle, hän valitsee mieluummin jännittävän kuin rauhallisen. Tällaista oli nähtävästi korinttolaisten suhtautuminen armolahjoihin. Kristityllä on lupa olla lapsen kaltainen, mutta ei ymmärrystä vaativissa asioissa, vaan ainoastaan silloin, kun kysymyksessä on paha. Sitä paitsi on eri asia olla »ikään kuin lapsi» kuin olla lapsellinen. Ensin mainittu voi tarkoittaa luottavaista asennetta Jumalaan, täydellistä turvautumista häneen, niin kuin lapsi luottaa vanhempiinsa, kun taas jälkimmäisessä on kysymys lapsen kypsymättömyydestä.

21."Laki" käsittää koko Vt:n. Tämä lainaus on Jes 28:11-12:sta. Sanaa »laki» käytetään muistakin Vt:n osista kuin Mooseksen kirjoista myös Joh 10:34:ssä, 12:34:ssä ja 15:25:ssä. Esimerkki on tapauksesta, jolloin Israelin kansa valitti sitä, että Herra kohteli sitä kuin pikkulapsia. Silloin Herra sanoi antavansa heille toista kieltä puhuvat opettajat, nimittäin assyrialaiset hallitsijat. He eivät kuitenkaan halunneet kuunnella häntä. Tässä tarkoitetaan ilmeisesti sitä, että elleivät he halunneet kuulla Herran sanaa profeettojen suusta, he eivät kuuntelisi silloinkaan, kun hän puhui heille toisten välityksellä, vieraalla kielellä.

22.Kielillä puhuminen on uskottomille todiste siitä, että Jumala ilmoittaa itsensä. Se on merkki tai ihme, joka saa maailman vakuuttuneeksi kristinuskon sanoman aitoudesta. Kristityt eivät tarvitse tällaista merkkiä. He ovat jo vakuuttuneita totuudesta eivätkä tarvitse Jumalan sanan vahvistamista.

23.Kielilläpuhumisen pidäkkeettömästä käytöstä ei voi olla myönteisiä tuloksia. Tästä jakeesta käy ilmi, että kristittyjen kokouksiin tuli sellaisiakin, jotka eivät olleet uskossa. Joitakin ehkä sai liikkeelle uteliaisuus. Kun he tulivat, ei uskottomille tarkoitettua tunnusmerkkiä saanut käyttää väärin (j. 22).

24.Profetian laita on toisin, sillä siinä kysymys on ymmärrettävästä puheesta. Tässä jakeessa puhutaan henkilöstä, joka on uskoton ja oppimaton, kun taas edellisen jakeen ilmaisut ovat monikkomuodossa. Siinä korostettiin, että riippumatta läsnä olevien ulkopuolisten lukumäärästä ainoakaan heistä ei voinut arvostaa lahjaa, jos sitä käytettiin väärin. "Uskottoman paljastaminen" ei välttämättä merkitse tuomion profetioiden julistamista, vaan sitä, että Henki vaikuttaa kuulijoissa niin että nämä tuntevat itsensä paljastetuiksi ja läpivalaistuiksi. Vrt. Joh 4:29. Tarkoitus ei voi olla, että kaikki puhuvat samanaikaisesti profetoiden. Silloin kysymyksessä olisi jakeessa 23 tuomittu väärinkäytös.

25.Hänen omat salaiset ajatuksensa selvitetään hänelle yllättävästi ja odottamattomasti. Hänet paljastetaan, mutta ei välttämättä niin, että kaikki huomaavat sen ja ymmärtävät, mikä on johtanut tähän tilanteeseen. Heidän keskellään on Jumala, ja juuri hän puhuu tässä Henkensä kautta. Nyt uskosta osaton saa nähdä oman sydämensä todellisen tilan. Hänellä ei ole enää mitään mahdollisuutta teeskennellä. Ilmoitus paljastaa kaiken, eikä hän voi muuta kuin antautua. Hän on saanut nähdä itsensä sellaisena kuin hän todella on, ei sellaisena kuin hän kenties luuli tai kernaasti toivoi olevansa.

Kaikki tapahtukoon järjestyksessä

26.Nyt Paavali tekee yhteenvedon siitä, mitä tähän mennessä on sanottu heidän kokoontumisistaan. Jokaisella tulisi olla jotakin annettavaa. Jae piirtää elävän kuvan kristittyjen ensimmäisistä kokoontumisista. Vaikka heidän keskuudestaan oli valittu seurakunnan johtajat, joiden piti aivan erityisesti hoitaa julistus- ja opetustehtävää, Hengen lahjat eivät rajoittuneet vain heihin. Jokaisella seurakunnan jäsenellä oli täysi oikeus tuoda esiin se, mitä Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut. Tällaisen vapauden vallitessa saattaa helposti syntyä epäjärjestystä ja sekaannusta, ja ilmeisesti näin oli käynyt Korintossakin. Apostoli korostaa, että kaiken täytyy tapahtua rakennukseksi. Kukaan ei saa käyttää tällaisia tilaisuuksia itsensä korottamiseen eikä toisten vahingoittamiseen.

27.Kielilläpuhumisesta on selvät säännöt, eikä tätä rajoitusta ole lausuttu esimerkiksi viisauden sanojen, tiedon sanojen eikä terveeksitekemisen lahjoista. "Kullakin kertaa" viittaa varmastikin samaan tilaisuuteen, samaan kokoukseen. Kielilläpuhumista saattoi aivan hyvin esiintyä, mutta se piti selittää, eikä sitä saanut olla liikaa. Sen väärinkäyttöä ja epäjärjestystä oli varottava. "Selittäminen" tuli antaa yhden henkilön tehtäväksi. Yhdestä kielillä puhutusta sanomasta ei siis saanut antaa useita selityksiä.

28.Ellei kielillä puhuva itse eikä kukaan muu paikalla olija pysty selittämään sanomaa, kielillä puhujan on vaiettava. Tämä osoittaa jo sinänsä, että hän pystyy hallitsemaan puheensa. Hän voi jatkaa puhumista, jos tahtoo, mutta voi myös lopettaa. Hän voi siis jatkaa puhumista hiljaa sisimmässään Jumalansa kanssa. Ilman selitystä hänen lahjallaan ei nimittäin ole mitään arvoa seurakunnalle.

29.Profetoiminenkin edellyttää tiettyjen sääntöjen noudattamista. Samalla kerralla vain kaksi tai korkeintaan kolme sai profetoida. Edellytyksenä oli, että muu seurakunta arvosteli profeettoja, eikä se ilmeisesti ollutkaan kovin vaikeata. Seurakunnan oli voitava ratkaista, oliko puhuja profeetta vai ei. Profeettojen arvosteleminen ei ole Jumalan Hengen arvostelemista. Väärällä profeetalla ei nimittäin ole Jumalan Henkeä. Apostoli ei suinkaan kehota kritisoimaan eikä ylenkatsomaan profetoimista. Mutta hän sanoo, että meidän tulee olla varuillamme. Tällä alueella voi helposti joutua harhateille. "Muut" voi tarkoittaa muita profeettoja, mutta todennäköisimmin se viittaa koko seurakuntaan.

30.Seurakunnan tuli olla koko ajan avoin Jumalan ilmoituksille, niin että ne pääsivät tulemaan esiin monien välityksellä seurakunnassa. On mahdollista, että tässä tarkoitettu "ensimmäinen" on jo ilmaissut kaiken sanottavansa, vaikka jatkaakin vielä puhettaan. Hänen profetoimisensa on muuttunut tyhjiksi sanoiksi. On siis oltava joku, joka tarvittaessa vaikkapa keskeyttää profeetan ja lopettaa tämän puheen - jos profeetallinen sanoma todella on päättynyt.

31.Paavali ei sano, että kaikki kristityt välttämättä osallistuisivat siihen toimintaan, jota hän nimittää profetoimiseksi, vaan ainoastaan että kaikki "voivat" profetoida. Mitään suoranaista rajoitusta ei siis ole. Herra varustaa, kenet hän tahtoo. Profeetaksi ei voi ryhtyä oman päätöksen perusteella. Kukaan toinen ihminen ei myöskään voi määrätä toista profeetan tehtävään. Päätöksen tekee yksin Jumala.

32.Jumalan Hengellä täyttynyt ei silti menetä itsensä hallintaa. Päinvastoin hänellä on enemmän itsehillintäkykyä kuin ennen. Hän pystyy sekä puhumaan että vaikenemaan.

33.Jumala, jota yksinkertaisesti ei voi sanoa epäjärjestyksen Jumalaksi, ei luonnollisesti myöskään voi aiheuttaa epäjärjestystä. Jos seurakunnassa sellaista esiintyy, se ei missään tapauksessa ole peräisin Jumalasta. Rauha ja järjestys Jumalan seurakunnassa on merkki Jumalan läsnäolosta ja siitä, että hän toimii siellä.

34.Apostolin lähtökohtana on tässä juutalainen sääntö. Naisilla ei ollut lupaa opettaa seurakunnassa, he eivät saaneet edes tehdä kysymyksiä. Rabbi Elieserin vanhan lausuman mukaan olisi parempi, että lain sanat poltettaisiin kuin että nainen niitä selittäisi. Asiayhteydestä ilmenee, että puheena on erityisesti kyseleminen seurakunnan kokouksissa. Jos he halusivat tietää jotakin, heidän sopi kysyä kotona omilta miehiltään (j. 35). Lain mukaan heidän oli oltava alamaisia, ja tätä käytäntöä sovellettiin myös kristittyjen seurakunnassa.

35.Synagoogassa nainen oli hyvin syrjäytetyssä asemassa. kun taas kristittyjen seurakunnassa hänet liitettiin seurakuntaelämään samoilla ehdoilla kuin mies.

Hän sai samoja armolahjoja. Mutta tässä viitataan 11. luvun tavoin luomisjärjestykseen. Seurakunnan jäsenet, heidän yksilölliset lahjansa ja tehtävänsä ovat erilaisia. Esim. Tiit 2:3-5:sta käy ilmi, että naiset kyllä saavat opettaa muissa yhteyksissä kuin seurakunnan jumalanpalveluksissa. Siinä sanotaan, että heidän tulee opettaa nuoria vaimoja, ja Apt 18:26:n mukaan Priskilla oli mukana opettamassa Apollosta.

36.Apostoli vastaa tässä hyvin voimakkaasti mahdollisiin vastaväitteisiin. Korinttolaiset eivät saaneet luulla olevansa jotenkin erityisasemassa, tai että heillä oli erityinen oikeus tehdä niin kuin itse parhaaksi näkivät. He eivät saaneet laatia omia lakejaan - ikään kuin Jumalan sana olisi ensiksi lähtenyt liikkeelle Korintosta, tai niin kuin se olisi tullut ainoastaan Korinttoon. Heidän tuli ottaa huomioon muiden seurakuntien, erityisesti Korinttoa vanhempien, käytäntö (vrt. 11:16).

37.Apostoli ilmoittaa lyhyesti sanojensa takana olevan Kristuksen arvovallan. Hän on varma siitä, etteivät hänen sanansa ole peräisin hänestä itsestään, vaan että hän on Kristuksen sanansaattaja.

38.Toisten tietämättömyys tai ymmärtämättömyys ei tätä totuutta muuta. Apostoli jättää omaan arvoonsa ne, jotka eivät ymmärrä hänen kirjoitustensa olevan peräisin Kristuksesta eivätkä niiden ohjeellista luonnetta. Hän ei siis yritä pakottaa ketään sitä ymmärtämään.

39.Profetoimista rohkaistaan ja kielilläpuhuminen sallitaan. Kumpikin on oikein käytettynä Jumalan Hengen ilmoitus avuksi ja rohkaisuksi seurakunnalle. Kumpaakaan ei tule halveksia. Paavali ei mitenkään voinut kieltää sitä, mihin Henki kehotti. Hänen kehotuksensa päättyvätkin veljelliseen vetoomukseen. Lahjan väärinkäyttö ei saa johtaa siihen, että aidonkin lahjan oikeutus kiistetään.

40.Tässä esitetty periaate ei koske vain tiettyjen hengellisten lahjojen käyttöä. Se koskee kaikkia lahjoja ja ylipäänsä kaikkea, mitä seurakuntaelämässä tapahtuu. Kaiken tulee edistää seurakunnan kasvamista ja rakentumista (j. 26,33).

Sivun alkuun