(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: 1Kor. 15:1-58)

Kristuksen ylösnousemus

1.Tämä luku on omistettu ylösnousemukselle, jonka olemassaolon jotkut korinttolaiset kiistivät (j.12). Paavali tähdentää ensin "evankeliumin" totuutta. He eivät olleet ottaneet vastaan mitään vierasta oppia, vaan evankeliumin, ja siinä he olivat vielä pysyneet. Paavali lähtee liikkeelle aina tästä - evankeliumista, jota hän julisti. Sanonta "minä johdatan teidät tuntemaan" saattaa sisältää aavistuksen verran nuhdetta, koska se oli tarpeen. Ks. sama sanonta 12:3:ssa, 2 Kor 8:1:ssä.

2.Ihminen pelastuu Kristuksen evankeliumin välityksellä, ja siitä kiinni pitämällä hän voi elää jatkuvasti pelastuksen piirissä. Kaikki uskovat ovat tulleet sisälle Jumalan valtakuntaan, mutta se ei välttämättä takaa siellä pysymistä. Elleivät korinttolaiset pitäisi kiinni siitä sanomasta, joka heille oli julistettu, vaan hylkäisivät esimerkiksi uskon ylösnousemukseen, heidän uskonsa olisi ollut turhaa. Vrt. jae 17.

3.Myös jakeessa 11:23 apostoli kirjoittaa asiasta, jonka hän oli saanut tietää ilmestyksessä. Tässä on tärkeätä se, ettei sanoma ollut suinkaan Paavalin omaa keksintöä. Hän vain välitti Jumalan totuutta, hänelle uskottuja tosiasioita.

4."Hautaaminen" mainitaan sekä Jeesuksen kuoleman että hänen ylösnousemisensa aitouden tähdentämiseksi. Tästä ei käytetä sanontaa »kirjoitusten mukaan», kuten kuolemasta ja ylösnousemuksesta, sillä hautaaminen oli vain niiden välivaihe. Se ei kuitenkaan ole mikään epäoleellinen rengas kristittyjen antamien todistusten ketjussa. Kaikki neljä evankeliumia korostavat tätä tosiseikkaa. Evankeliuminkirjoittajien lisäksi ainoastaan Paavali mainitsee Jeesuksen hautaamisen (Apt 13:29; Room 6:4; Kol 2:12). "Hän nousi kuolleista", oikeastaan 'hänet on herätetty', siis Jumala on herättänyt hänet. Verbin aikamuoto osoittaa, että nyt Jeesus elää.

5.Paavali mainitsee kolme ilmestymistä yksittäisille henkilöille ja kolme ryhmille. Näiden ilmestymisten ajankohtaa ei mainita. "Keefaalle" (Pietarille) näyttäytyminen on todennäköisesti se, joka mainitaan Luuk 24:34:ssä, mutta samalle opetuslapselle ilmestymisestä kerrotaan myös Joh 21:7 ss. "Niille kahdelletoista" ilmestymisestä puhutaan seuraavissa kohdissa: Matt 28:16-20; Luuk 24:36 ss.; Joh 20:19 ss.

6.Tätä ei ole evankeliumeissa mainittu, mutta se, että useimmat heistä olivat elossa Paavalin kirjoittaessa tätä, on kiistämätön todiste tiedon paikkansa pitävyydestä. Korinttolaiset pystyivät itse tutkimaan, oliko asia niin kuin apostoli kirjoitti.

7.Tämä oli se "Jaakob", jota sanottiin Herran veljeksi (Gal 1:19). Hän oli Jerusalemin ensimmäinen seurakunnanjohtaja (Apt 15:13). Ilmestyminen on mainittu ainoastaan tässä, ja se selittää, miksi Jeesuksen veljet olivat mukana yläsaliin kokoontuneessa joukossa (Apt 1:14). Aikaisemmin Jeesuksen veljet eivät olleet uskoneet häneen (Joh 7:5). Paavali tutustui sekä Jaakobiin että Pietariin ensimmäisellä käynnillään Jerusalemissa (Gal 1:18 ss.).

8.Paavali muuttui yhdessä hetkessä vainoojasta apostoliksi. Hän kuvaa itseään näin korostaakseen olevansa toisenlainen kuin ne, joille Jeesus oli näyttäytynyt. Nämähän olivat hänen veljiään tai apostoleja ja niitä, jotka olivat tulleet Jumalan lapsiksi uskomalla Jeesukseen. Jerusalemin seurakunta oli Paavalille aina "Jumalan seurakunta" (Gal 1:13), vaikka hän ajoittain saikin osakseen voimakasta vastustusta siellä. Hän ei milloinkaan unohtanut vainonneensa Jumalan seurakuntaa (vrt. Gal 1:13; 1 Tim 1:13 ss.; Apt 26:9 ss.).

10."Jumalan armo", joka teki Paavalista sen, mikä hän oli, on ansaitsematonta hyvyyttä, jonka tähden innokkaimmasta vainoojasta tuli mitä innokkain Jeesuksen palvelija.

11.Paavali lopettaa itsensä vertaamisen muihin apostoleihin ja ryhtyy käsittelemään todisteita Jeesuksen ylösnousemuksesta. Olipa sitten kysymys Paavalista (j. 9) tai muista (Keefaasta, niistä kahdestatoista, ensimmäisistä opetuslapsista, Jaakobista - j. 5 ss.), he julistivat samaa (j. 3), ja juuri tämän sanoman korinttolaiset olivat uskossa vastaanottaneet (j. 2). Julistajien kesken vallitsi tässä asiassa täydellinen yhteisymmärrys. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että ristiinnaulittu ja kuollut Jeesus oli noussut kuolleista. Tämä uskottiin myös seurakunnissa - sekä Jerusalemissa että Korintossa. Kristus oli näyttäytynyt näille kaikille ylösnousseena, ja tämä sama ylösnoussut Vapahtaja oli heidän julistuksensa ydin, Apt 17:18.

Kuolleiden ylösnousemus

12.Jeesuksen ylösnousemusta saarnattiin ja siihen uskottiin. Se totuus, että Vapahtaja elää, oli koko kristillisen elämän perustus. Korintossa ei nähtävästi epäilty Jeesuksen ylösnousemusta. Seurakunnassa oli sen sijaan ilmeisesti väitelty siitä, oliko hänen kuolleista nousemisellaan yhtä ratkaiseva merkitys kuin hänen kuolemallaan, ja oliko se takeena vain hengellisestä, mutta ei ruumiillisesta lunastuksesta.

13.Ellei ensin mainittu asia ollut totta, ei totta ollut myöskään toinen. Kristus on nimittäin »esikoinen kuoloon nukkuneista» (j. 20), ylösnousemustoivomme perustus. Jos kerran uskomme Kristuksen olevan seurakunnan pää, olisihan aivan mahdotonta, että vain pää herätettäisiin kuolleista, mutta ruumiin muut jäsenet jäisivät kuolleiksi. Kristuksen ylösnousemuksen tarkoitus oli myös julistaa voittoa kuolemasta. Kuolleet kuulevat hänen äänensä ja heräävät elämään. Hänen on myös määrä olla elävien ja kuolleitten tuomari, mikä ei todista ainoastaan uskovien, vaan myös uskottomien ylösnousemuksesta.

14.Kristuksen ylösnousemus oli julistuksen ydin. Paavalin ohella muutkin apostolit pitivät ylösnousemusta evankeliumin keskeisenä asiana. Ellei ylösnousemusta olisi tapahtunut, heidän julistuksensa olisi ollut naurettavaa.

15.Seurakunnan opettajat eivät siinä tapauksessa olisi ainoastaan erehtyneet, vaan he olisivat olleet valheellisia julistuksessaan. He olisivat tulkinneet Jumalaa väärin, tehneet hänet valehtelijaksi ja näin puhuneet häntä vastaan. Jokainen evankeliumin julistaja olisi silloin ollut väärä profeetta. Ylösnousemus on joko tosiasia tai petosta.

16.Tämä jae selittää edellisen jakeen loppuosaa johtamalla ajatuksen takaisin jakeeseen 13. Yleisen ylösnousemuksen torjuminen merkitsee väistämättä Kristuksen ylösnousemuksen kiistämistä.

17.Vaikka Kristus olisi toimittanut meidän syntiemme sovituksen ja murskannut kuolemallaan perkeleen ja kuoleman vallan, siitä ei olisi mitään hyötyä, ellei hän olisi noussut kuolleista. Jos ylösnousemus otetaan meiltä pois, synnin hirmuvalta on jatkuva tosiasia. Silloin ei Kristukseen uskoviakaan ole herätetty uuteen elämään (Room 6:1-11).

18.Elävät olisivat edelleen synneissään, mutta kuolleiden kohdalla seuraukset tulisivat vielä selvemmin esiin. Heitä ei hyödyttäisi vähääkään, että he olivat kerran olleet kristittyjä. Jos Kristus ei ole noussut kuolleista meidän vanhurskauttamiseksemme, ei meillä myöskään ole vapautusta synnistä, ja silloin poisnukkuneet joutuvat kuoleman saaliiksi. Heidän kuolemaansa pidettiin autuaana unena, josta he kerran heräisivät elääkseen yhdessä Vapahtajansa kanssa aivan uudessa maailmassa. Mutta ellei mitään ylösnousemusta ollut, he olivat kuoleman omat. Siinä tapauksessa he kuolivat väärässä turvassa, koska he uskoivat Kristuksen täydelliseen lunastukseen.

19.Jos kristityt rakentavat uskonsa perusteettoman toivon varaan, joka ei voi milloinkaan toteutua, ja kieltävät siitä syystä kaiken maallisen hyvän, uskottomilla on täysi syy sanoa heitä »hulluiksi». "Surkuteltavammat" ei ole superlatiivimuoto, vaan adjektiivin "eleeinos" komparatiivimuoto. Sana merkitsee 'surkuteltavampia kuin kaikki muut ihmiset', 'sitä enemmän surkuteltavia'. Tähän sisältyy se ajatus, että kristityt ovat kieltäneet itseltään kaiken sen, mitä ihmiset yleensä pitävät ilonaiheena, eivätkä he voi odottaa onnea myöhemminkään.

20.Nyt Paavali pyyhkäisee olettamukset sivuun ja puhuu jälleen ylösnousemuksesta tosiasiana. Sanonta "mutta nytpä" muodostaa vastakohdan edellä käsitellyille kuvitelluille olosuhteille. Esikoishedelmä oli samaa hedelmää ja satoa kuin muukin. Esikoishedelmä korjattiin samasta pellosta kuin muu sato. Se oli ensimmäisenä kypsynyt osa satoa. Lain aikakautena se annettiin uhriksi Jumalalle, ja se kuvasi hyvin häntä, joka saattoi ensimmäiseksi edustaa »kypsynyttä» ihmiskuntaa Jumalan edessä. Ks. 2 Moos 22:29; 23:19; 34:26; 3 Moos 2:12,14; 23:10,11; 26:1-11.

21.Kuolema on seuraus ensimmäisen Aadamin synnistä. Hänen syntinsä ei tuottanut kuolemaa vain hänelle itselleen vaan kaikille. Siksi voidaan sanoa, että hänen vuokseen kuolema tuli maailmaan. Hänen syntinsä aiheutti fyysisen kuoleman kaikille hänen jälkeläisilleen. Jeesus mursi kuitenkin ylösnousemuksellaan kuoleman kirouksen ja hänestä tuli uuden ihmiskunnan esikoinen, johon kuolemalla ei ole mitään valtaa, Room 6:9.

22.Sana "Aadamissa" kattaa kaikki, jotka ovat saaneet luonnollisen elämänsä häneltä, hänen jälkeläisinään. Hän oli ihmissuvun isä, ja ruumiillisesti me olemme kaikki hänen lapsiaan.

23.Ylösnousemus ei tapahdu kaikkien kohdalla samanaikaisesti, vaan "vuorollaan (tagma)". Näin käännetty sana tarkoittaa sotaväenosastoa, mutta sitä käytetään myös yleisessä merkityksessä. Nyt Paavali erottaa Kristuksen ylösnousemuksen muiden ylösnousemuksesta. Jakeessa 21 hän liitti heidän ylösnousemuksensa Kristuksen ylösnousemukseen. Ylösnousemusjärjestyksessä ("tagma") ensimmäisenä on esikoishedelmä, siis Kristuksen ylösnousemus. Kun hän tulee takaisin, nousevat ylös ne, jotka uskovat häneen ja ovat hänen omiaan. Vrt. 1 Tess 4:14,15.

24.On mahdollista, että tässä viitataan kolmanteen ryhmään ("tagma"), nimittäin ei-uskoviin, mutta aivan selvästi ei ilmene, tarkoittaako apostoli tässä sitä. Kautta koko jakson hän on puhunut uskovien ylösnousemuksesta. "Sitten (eita)" ei välttämättä merkitse »heti sen jälkeen». Se osoittaa, että kerrottava asia tapahtuu lähemmin määrittelemättömänä tulevana ajankohtana. "Loppu (telos)", päätös, päämäärä. Tässä tarkoitetaan sitä huipentumaa, johon kaikki tähtää. Sen tapahtumisajankohta ei ole tiedossa, mutta yksi on varmaa, nimittäin se, että Kristus tulee takaisin hallitsijana. Silloin kaikki vastarinta murtuu.

25.Kristus tulee ottamaan itselleen vallan ja alistamaan kaikki vihollisensa, vaikka ne nyt näyttävätkin vahvoilta. Jos paha näyttääkin voittavan, tällainen tilanne kestää vain lyhyen ajan.

26.Kuoleman aikaa on ylösnousemukseen asti. Silloin kukaan ei ole enää sen vallan alaisuudessa. Kuolema voitetaan (»kuolema on nielty», j. 54). Vrt. 2 Tim 1:10; Ilm 20:14.

27.Paavali lainaa Psalmia 8 osoittaakseen, että Jumala on asettanut kaiken Kristuksen alaisuuteen. Hän on se, jolle kaikki on luotu, joka on alistava koko luomakunnan valtaansa. Vrt. Kol 1:16. Isä on tietenkin poikkeus. Kun Kristus on suorittanut työnsä loppuun ja voittanut kaikki vastustajansa, koko luomakunta on alistettu hänen valtaansa. Silloin Poikakin alistuu Isän valtaan (j. 28). Tämä "kaikki" sisältää myös kuoleman. Vrt. Ef 1:22; Fil 3:21; Hebr 2:8; 1 Piet 3:22.

28.Apostoli ei puhu tässä Pojan eikä Isän olemuksesta, vaan Kristuksen suorittamasta työstä. Kristus kuoli ihmisten edestä ja nousi kuolleista, ja hän tulee takaisin. Sitten hän alistaa valtaansa kaikki Jumalan viholliset, ja suuri voitto on tosiasia hänen luovuttaessaan valtakunnan Jumalalle, joka on kaiken alkulähde. Kristus tuli ihmiseksi voidakseen suorittaa tämän työn, ja sen tarkoitus oli, "että Jumala olisi kaikki kaikissa".

29.Tässä keskeytetään lopun aikaan kuuluva näky ja huomautetaan, että ylösnousemuksen kiistäminen oli jyrkässä ristiriidassa korinttolaisten harjoittaman käytännön kanssa, joka edellytti uskoa ylösnousemukseen. Paavali ei sano hyväksyvänsä tällaista tapaa, hän vain osoittaa, että näin menettelevien ainakin oli uskottava ylösnousemukseen. Kreikkalaiset uskoivat, että kuolleiden sieluille oli hyötyä siitä kunniasta, jota ruumiille osoitettiin hautajaisissa. Todennäköisesti tällainen käytäntö oli tunkeutunut seurakuntaankin, jossa se ilmeni niin, että jotkut kastattivat itsensä kuolleiden puolesta.

30.Miksi hän saattoi alituiseen henkensä uhanalaiseksi ja sai kokea kaikenlaisia vaaroja? Niin Paavali kuin muutkin apostolit joutuivat jatkuvasti vainoihin ja muihin vaaroihin julistaessaan evankeliumia. Ellei ylösnousemusta olisi, olisi mieletöntä jatkaa tällaista ja antautua alttiiksi vaaroille. Vaaroja oli niin paljon, että Paavali saattoi sanoa "joka hetki". Edellisessä jakeessa hän puhui muista ihmisistä, joilla oli erilaisia käsityksiä kuin hänellä. Tässä jakeessa kysymys on hänestä itsestään. Vrt. 2 Kor 11:26.

31.Vaarat olivat niin suuria, että hän oli alituisesti hengenvaarassa. Ellei kuolemanjälkeistä elämää ole joko saavutettavana tai menetettävänä, on erittäin tyhmää elää näin. "Joka päivä kuoleman kidassa" ilmaisee voimakkaasti päivittäistä hengenvaaraa ja sen huomioon ottamista. Vrt. 2 Kor 4:10-11. Paavali halusi sanoa heille asiat peittelemättä. Hän halusi kaikin mokomin välttää antamasta harhaanjohtavaa kuvaa näille kristityille, jotka olivat hänen kerskauksensa Kristuksessa Jumalan edessä.

32."Ihmisten tavoin" - tämän maailman ajattelutavan mukaan, niin kuin sellainen, jolla ei ole kuoleman jälkeisen elämän toivoa. Jos hän oli taistellut sillä tavoin, mitä hyötyä hän siitä saisi? Sanan "taistellut" kieliopillinen muoto (aoristi) ilmaisee, että hän viittaa johonkin tiettyyn tilanteeseen. On kuitenkin erittäin todennäköistä, että Paavali puhuu kuvakieltä. Jo pelkkä Rooman kansalaisuus olisi pelastanut hänet joutumasta villipetojen eteen heitettäväksi. Kokonaan mahdottomana ei voida pitää sitä, että tällaista on saattanut tapahtua ja että hän oli pelastunut ihmeellisesti. Toisaalta olisi outoa, ellei tällaista tapausta olisi tallennettu Apostolien tekoihin.

33.He eivät saaneet antaa tällaisen väärän elämänfilosofian johtaa itseään harhaan. Varoitus on luonnollinen seuraus edellä sanotusta. Jos ylösnousemuksen kiistämisen tuloksena on piittaamattomuus, korinttolaisten on varottava, etteivät harhaopettajien väitteet ja esiintyminen eksytä heitä. Heidän tulee karttaa sellaisia opettajia. Kaikki pahuus on tarttuvaa, ja yhteydenpito pahuuden kanssa on Paavalin mukaan tuhoisaa. Tämä Paavalin lainaama sananparsi on kreikkalaisen runoilija Menandroksen lausuma.

34.Väärät opettajat ympäröivät korinttolaisia joka puolelta, ja näiden oli pidettävä varansa välttyäkseen eksytyksiltä. Heidän oli herättävä ja raitistuttava pysyäkseen valveilla. Heidän tuli pudistaa yltään uneliaisuus, johon eksytys oli heidät kietonut, ja sen piti tapahtua "oikealla tavalla". Se, että joillakin heistä ei ollut tietoa Jumalasta, osoittaa, että tällaiseen kehotukseen todella oli aihetta. Tämän tiedon puuttuminen johti heidän tapauksessaan ylösnousemuksen kiistämiseen. "Raitistua (eknêfè)", sanaa ei ole käytetty muualla Ut:ssa. Se tarkoittaa järkiinsä tulemista ja selviämistä humaltumisen jälkeen. Tässä merkityksessä sitä on käytetty Septuaginta-käännöksessä esimerkiksi 1 Moos 9:24:ssä. Väärillä opettajilla oli ollut niin voimakas vaikutus korinttolaisiin, että nämä olivat aivan pyörällä päästään. Tästä huumauksesta heidän oli selvittävä.

Ylösnousemusruumis

35.Nyt apostoli ryhtyy selittämään, millä tavalla ylösnousemus tapahtuu. Hän olettaa, että monet esittävät tällaisia kysymyksiä. Niiden taustalla on ajatus: Miten lahonnut ja maatunut ruumis voi nousta elämään? Jos niin tapahtuu, mikä on tällaisen prosessin lopputulos? Apostoli pohtii jälkimmäistä kysymystä erityisesti seuraavissa jakeissa. Korinttolaiset esittivät ylösnousemusta vastaan ilmeisesti samoja väitteitä kuin saddukeuksetkin. Siksi Paavali vastasi samoin kuin Jeesus (j. 36, vrt. Joh 12:24).

36.Paavali käyttää ensin siemenvertausta. Siemen kylvetään maahan, eikä se voi tuottaa uutta elämää, ennen kuin se itse on kuollut. Samaa voidaan sanoa meidän ruumiistamme. Kun siemen kuolee, siitä versoo kasvi, joka vastaa täydellisesti alkuperäistä. Vehnänjyvästä tulee vehnän tähkä. Kuolleista nouseva ihminen on identtinen itsensä kanssa.

37.Ihminen kylvää siemenen, mutta ei saa aikaan kasvia. Sen tekee Jumala (j. 38). Siemen nousee ylös uudessa muodossa. Se on sama kasvi, mutta kokonaan toisessa muodossa.

38.Paavali lähtee siitä, että vaikka kuolema ei olekaan päämäärä, se merkitsee kuitenkin muutosta. Sitten hän huomauttaa, ettei ruumis aina ja välttämättä merkitse samaa. On monenlaisia ruumiita, ja Jumala itse valitsee ne palvelemaan erilaisia tarkoituksia.

39.Eläinorganismit ovat kaikki erilaisia, niin kuin hedelmätkin. Vaikka organismi yleisesti katsoen on sama, ei ole olemassa kahta samanlaista eri lajin eläintä. Elämän muodot ovat kauttaaltaan erilaisia, mutta kaikissa on elämä.

40.Tässä mainitaan "maalliset ruumiit". Ne ovat ihmisiä, nisäkkäitä, lintuja ja kaloja. Nämä eivät kykene ilmaisemaan kirkkauttaan samalla tavalla kuin "taivaalliset". Jälkimmäiset ovat kirkkaita (j. 41), mutta niidenkin kesken on eroja. Näiden taivaallisten ruumiiden merkityksestä on erilaisia käsityksiä. Erään käsityksen mukaan niillä tarkoitetaan taivaankappaleita, kuten aurinkoa, kuuta ja tähtiä (j. 41). Toiset uskovat, että ne ovat taivaallisten olentojen, kirkastettujen pyhien tai enkeleiden ruumiita.

41.Koko luomakunnan järjestykselle luonteenomainen piirre on muunnelmat, ja ruumiin ylösnousemuskin on ymmärrettävä tässä valossa. Vertauskuvan päätarkoitus on korostaa maallisen ja ylösnousemusruumiin erilaisuutta, eikä tuoda esiin pyhien välisiä mahdollisia eroavuuksia kirkkaudessa. Sitä kysymystä ei oteta lainkaan puheeksi tässä. Vanhurskaat loistavat kuin aurinko (Matt 13:43, vrt. Dan 12:3). Heidän tuleva ruumiinsa on erilainen kuin nykyinen, niin kuin yksi tähti on erilainen kuin toinen.

42.Tässä vastataan jakeessa 35 tehtyyn kysymykseen. Identiteetti säilyy ylösnousemusruumiissa, joka kuitenkin eroaa yhtä paljon maallisesta ruumiista kuin katoamattomuus eroaa katoavaisuudesta. Ylösnousemus merkitsee muuttumista. Katoavainen hallitsee maailmaa (Room 8:21). Se ei koske vain ihmiselämää, vaan koko luomakuntaa. Mutta katoavaisuus päättyy. Tulee uusi aikakausi, ja ylösnousemus on sen alku. Paavali ei korosta vain sitä, että saamme uuden ruumiin, joka ei ole enää muutosten ja katoavaisuuden alainen, vaan että uusi ruumis on sopiva uuteen aikakauteen.

43.Ylösnousemusruumis on suunniteltu sopivaksi uuteen elinympäristöönsä. Sillä ei ole moraalisia eikä fyysisiä heikkouksia, vaan se nousee siinä voimassa ja sillä voimalla, jolla Jeesus herätettiin kuolleista (6:14). Jakeessa 36 puhutaan maahan kylvettävästä siemenestä. Tässä tarkoitetaan kuollutta ihmisruumista.

44.Kun sielu erkanee ihmisestä niin elotonta hautaan laskettavaa ruumista kuvataan sanalla "sielullinen ruumis". Tällä tarkoitetaan vain ruumiin luonnollista tilaa, ei sen ihmisen hengellistä tilaa, jonka ruumiista oli kyse. Ylösnousemuksessa tämä sielullinen, luonnollinen, ruumis nousee muuttuneena täydellisesti hengelliseksi ruumiiksi. Mutta se on edelleenkin ruumis.

45."Elävä sielu" selvittää edellä mainittua ilmaisua »sielullinen ruumis». Paavali haluaa lukijoidensa ymmärtävän, että Jumala itse oli luonut ihmisen tällaiseksi, ja että kaikki Aadamin jälkeläiset ovat siinä kohden kantaisänsä kaltaisia. Olemme kaikki eläviä olentoja ja meillä on elävä sielu. "Viimeinen Aadam" eli »toinen ihminen» on Kristus Jeesus. Tämä on jo todistettu tässä luvussa (jj. 3-11), ja apostoli on myös kertonut, mitä se merkitsee (jj. 20-21). Lainattu raamatunkohta on 1 Moos 2:7.

46.Tässä tuodaan esiin historiallinen tosiasia. Sielullinen, luonnollinen, kuuluu sielulle, hengellinen hengelle. Asiaa pohditaan lisää seuraavissa jakeissa. Koska Paavali mainitsee kielteisen ensin sanomalla, ettei hengellinen ole ensimmäinen, hän näyttää viittaavan siihen, että muutamilla hänen lukijoillaan oli taipumusta filosofointiin sen sijaan että olisivat pitäytyneet yksinkertaisissa tosiasioissa. Vaikuttaa siltä, että he ajattelivat tässä asiassa kovin abstraktisesti ja päätyivät siihen lopputulokseen, että hengellisen pitäisi olla ennen luonnollista. Ehkä he menivät vielä pitemmälle ja väittivät, että hengellisen tulisi alkuperäisenä olla kaiken perusta. Näin he päätyivät ruumiin ylösnousemuksen kieltämiseen. Tämän Paavali haluaa nyt kumota.

47.Paavali viittaa tässä ensimmäiseen ja viimeiseen Aadamiin (j. 45). Ilmaisut "maasta" ja "taivaasta" kuvaavat alkuperää. Kumpikin on peräisin omasta alkulähteestään. »Ensimmäisellä ihmisellä» on myös taivaallinen puoli, ja »toinen ihminen» on osaksi myös maallinen. Aadamin sielu ja henki olivat taivaallista alkuperää, kun taas Kristuksella oli maallinen ruumis. Alkuperässä ja olemuksessa oli kuitenkin selvä ero. Aadam luotiin maan tomusta, kun taas Jumalan Poika on ollut olemassa iankaikkisuudesta saakka.

48.Ihmisen luonto on samaa kuin kantaisänkin. Aadam on maallinen, ja kaikki hänen lapsensa ovat hänen laillaan maallisia. Luonnostaan me olemme kaikki Aadamin lapsia. Meidän erityinen tuntomerkkimme on se, että olemme maallisia. Toisaalta kaikki, jotka kuuluvat taivaallisiin, ovat taivaallisia kuten »toinen ihminen». Tästä päästään osallisiksi armosta uudestisyntyminen yhteydessä.

49.Tämä on lopullinen vastaus kysymykseen, millainen ruumis uskossa kuolleilla on ylösnousemuksessa 0. 35). Nykyinen hahmomme on maallinen, Aadamilta peräisin, mutta vastaisuudessa meissä on taivaallisen, Kristuksen, kuva. Emme tiedä, millaisia meistä tulee, mutta sen tiedämme, että tulemme hänen kaltaisikseen (1 Joh 3:2). Vrt. 1 Moos 1:26,27. "Kuva (eikèn)". Sanaa käytettiin rahasta (Matt 22:20), veistoksesta tai vastaavasta, joka edustaa jotakin (Room 1:23). Vrt. »ikoni».

50.Turmelus ja katoavaisuus eivät mitenkään voi periä katoamattomuutta. Tapahtuu ruumiin ylösnousemus, mutta pyhien ruumiit muuttuvat. Nyt niissä on katoavaisuuden leima, mutta silloin ne tulevat olemaan katoamattomia ja taivaan kirkkauteen soveltuvia. Paavali ilmentää tällä kaikkea sitä, mitä sisältyy hänen aikaisempaan kuvaukseensa ylösnousemuksesta. Jos katoavainen ruumis nousisi ylös, se olisi edelleenkin kuoleman alaisuudessa. Ylösnousemusruumiista tulee hengellinen ruumis, vaikka se onkin hahmoltaan kunkin ihmisen maallisen ruumiin kaltainen.

51."Salaisuus" tarkoittaa tässä osittain paljastettua asiaa. Paavali on jo puhunut monista suurista ylösnousemukseen liittyvistä totuuksista, mutta nyt hän sanoo, ettei hän ole selittänyt kaikkea. Ylösnousemuksessa on edelleen sellaisia puolia, joita ei pystytä selittämään. Kaikki uskovat eivät kuole, ennen kuin Kristus tulee takaisin. Sana "emme" ei välttämättä tarkoita häntä itseään tai tämän kirjeen ensimmäiseksi lukeneita ihmisiä. Yhdestä asiasta hän oli varma: siitä että hän ja kaikki muut uskovat muuttuisivat ja saisivat ylösnousemusruumiin, riippumatta siitä, olivatko he Kristuksen tullessa elossa vai kuolleena. Vrt. 1 Tess 4:13 ss.

52.Kun pasuuna soi - ymmärretäänpä tämä sitten kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti - se on merkki siitä, että kuolleet nousevat ylös. Tämä viimeisen pasuunan ääni kuvaa lopullista voittoa kuolemasta, joka on vihollisista viimeinen (j. 26). "Silmänräpäyksessä (atomos)", sana, jota käytetään Ut:ssa vain tässä. Se tarkoittaa jotakin, mitä ei voida jakaa ("a", kielteinen alkuliite, "temnè", 'jakaa, leikata').

53.Jakeessa 52 kuvattu muutos perustuu johonkin sellaiseen, minkä on välttämättä tapahduttava katoavaiselle. Vain Jumala voi saada sen aikaan. "Tämä katoavainen" viittaa kuolleisiin, ja "tämä kuolevainen" tarkoittaa elossa olevia. Katoavainen ja kuolevainen eivät voi jatkaa nykyisellään. Jumalan kirkkaus edellyttää, että ne puetaan katoamattomuuteen ja kuolemattomuuteen. Vrt. 2 Kor 5:4 ja Jes 25:8.

54.Lainaus on Jes 25:8:sta. Elämä on kuolemaa voimakkaampi. Näin on rajoitetussa mielessä ajallisessa elämässä, mutta ikuisessa valtakunnassa se on totta absoluuttisesti. Kuoleman valta on silloin loppunut täydellisesti ja lopullisesti.

55.Paavalin kohdalla kuolema on menettänyt täydellisesti valtansa. Kristus on voittanut sen ja siksi sillä ei ole enää mitään mahdollisuutta päästä voitolle. Hoos 13:14:stä otetussa lainauksessa kuolemaa verrataan hyönteiseen, joka tappaa pistämällä. Mutta kun sen pistin on poissa, sen tuhoamisvalta ja voittamiskykykin on mennyttä. Näin tapahtuu, kun katoamattomuudesta tulee tosiasia. Olimme ennen kuoleman vankeja, mutta vankilan ovet avattiin, ja meidät on ikuisiksi ajoiksi lunastettu vankeudestamme. Mikään ei kuvaa paremmin Paavalin uskoa ja luottamusta Jumalaan kuin se äänensävy, joka tästä jakeesta huokuu.

56.Kristus poisti synnin kärjen kuolemallaan ja voitti samalla synnin. Lain kirouksenkin hän on poistanut tulemalla kiroukseksi meidän edestämme (Gal 3:13). Kuolema ei sinänsä ole ihmisen suurin vihollinen. Synti on pahin vihollinen, ja kuolema on synnin seuraus (Room 6:23). Juuri synnin kautta kuolema pääsee ihmisen voittajaksi. Laki antaa synnille voiman haavoittaa omaatuntoa. Vrt. Room 7:7-11.

57.Kristuksen evankeliumi on voiton ja muuttumisen vakuutena. Se vapauttaa saatanan vallasta ja synnin houkutuksesta. Kristuksen lunastuksessa on voitto synnistä, maailmasta, kuolemasta ja haudasta. Me saamme jopa enemmän kuin voiton hänen kauttaan!

58.Kirkastettuaan Jumalan tekoja ja ylösnousemuksen jälkeistä elämää, Paavali kutsuu kestävyyteen ja uskollisuuteen palveluksen työssä elävän, kuolleista nousseen Vapahtajan voiman varassa.

Sivun alkuun