LUKU 2. KOMMENTAARI

(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: 1.Kor. 2:1-16)

Julistamme ristiinnaulittua Kristusta

1.Nyt Paavali voi mainita itsensä esimerkkinä korostaessaan sitä, ettei evankeliumi tarvitse inhimillistä eikä maallista viisautta tehokkuutensa perustaksi. Hänen julistuksensa ei perustunut maailman viisauteen, ja osoituksena siitä olivat hänen puhetapansa (j. 2), hänen yksinkertainen sanomansa (j. 2), hänen heikkoutensa (j. 3) ja hänen menetelmänsä (j. 4).

2.Ristiinnaulitun julistaminen ei ollut Korintossa Paavalille mitään uutta, vaan se oli hänen tavallinen käytäntönsä (Gal 3:1). Se ei tarkoita myöskään sitä, että apostoli olisi tuonut esiin vain osan evankeliumista ja jättänyt muut osat pois. Hän ei myöskään sano, että on julistettava ainoastaan sitä mikä on evankeliumissa keskeistä, vaan että Jeesus Kristus, ja hän ristiinnaulittuna, on koko evankeliumin ydin ja keskeinen sisältö.

3.Tässä hän jatkaa jakeen 1 muistutuksia ja sanoo, ettei hänessä itsessään eikä hänen toiminnassaan ollut mitään erityisen sytyttävää. Vrt. 2 Kor 11:30. "Heikkous" voi tarkoittaa huonoa fyysistä kuntoa tai sairautta. Hän teki työtä itseään säästämättä ja matkusti paljon. "Pelko" ja "vavistus" kertovat hänen henkisestä tilastaan, joka saattoi hyvin olla seurausta fyysisestä heikkoudesta. Pelon ei välttämättä tarvinnut koskea häntä itseään ja hänen omaa hyvinvointiaan, vaan se saattoi johtua Korintossa tehtävästä työstä. Saamme aavistuksen siitä, millainen tilanne Korintossa vallitsi Paavalin saapuessa sinne, kun luemme Apt 18:9-11. Jumala antoi hänelle siellä näyn, ja siitä ymmärrämme hänen olleen erityisen rohkaisun tarpeessa.

4.Jos Paavalin puheessa oli vakuuttava todistus - ja se siinä oli - niin se ei johtunut puhetaidosta eikä mistään hänen omasta kyvystään, vaan Hengen voimasta. Jumalan Henki teki sanan eläväksi ja kosketti sydämiä ja omiatuntoja. Vaikka Jumala vahvisti julistuksen tällä tavalla, Paavalia ei kuitenkaan kunnioitettu minään loistavina saarnamiehenä. Toiset eivät pitäneet hänen puheitaan minkään arvoisina (2 Kor 10:10). Mutta julistus johti siihen, että monet tulivat uskoon.

5.Ihmiset, jotka voitetaan puhelahjojen ja ylipuhumisen taidon avulla, saattavat lähteä eksytysten mukaan, jos ilmaantuu toisia ylipuhumisen lahjan omaavia. Ihmistä ei voida suostutella Jumalan valtakuntaan, vaan hänet pelastetaan siihen, ja pelastuskokemukseen johtava julistus perustuu Jumalan voimaan ja viisauteen. Tämän jakeen sanoihin Paavali tiivistää neljän edellisen jakeen sisällön. Meidän uskomme pitäisi olla oikean perustuksen varassa. "Ihmisten viisaus" on liian heikko. Ilmaus tarkoittaa samaa kuin jakeessa 1:20 mainittu »maailman viisaus».

Jumalan salattu viisaus

6."Täydelliset" tarkoittaa tässä Kristuksen vastaanottaneita ihmisiä. Koko asiayhteys osoittaa, että on vain kahdenlaisia ihmisiä, uskossa evankeliumin hyväksyneitä ja sellaisia, jotka hylkäävät sen ja pitävät omaa viisauttaan parempana. Mutta ainoastaan se, joka on todella hengellinen, ymmärtää hengellisiä asioita.

7.Nyt Paavali selittää tarkemmin, millaisesta viisaudesta on kysymys. Se on Jumalan viisautta, ja siksi se on erilaista kuin tämän maailman viisaus. Sen salatun luonteen syy selitetään kohta. Jumalan viisaus oli täydellinen jo ennen kuin mitään oli luotu. Koko hänen suunnitelmansa, tämän viisauden tulos, laadittiin jo silloin. Jumalan suunnitelma on kätkössä oleva salaisuus, jonka hän tulee aikanaan paljastamaan ihmisille (j. 10).

8."Maailman valtiailla" tarkoitetaan tässä roomalaista maaherraa ja juutalaisten johtajia. Mutta näkyy selvästi, että nämäkin olivat pahuuden vaikutusvallan alaisia. He vihasivat Jeesusta, koska eivät tunteneet häntä. Sama ajatus ilmenee Jeesuksen rukouksessa vihollistensa puolesta, Luuk 23:34. "Kirkkauden Herra" on korkein arvonimi, joka voitiin Jeesukselle antaa. Tämä on Ut:ssa ainoa kohta, jossa sitä käytetään suoraan, joskin samantapaisia ilmaisuja esiintyy toisaalla (Jaak 2:1).

9.Tämä ei ole suora lainaus Raamatusta, mutta samoja ajatuksia esiintyy Jes 64:4:ssä ja 65:17:ssä. Luonnollinen ihminen ei milloinkaan tule ymmärtämään Jumalan viisautta. Jumalan pelastus Kristuksessa ylittää kaikki inhimilliset ajatukset. Apostoli ajattelee tässä siunauksia kokonaisuutena, ei vain lopullista kirkkautta.

10.Sana "mutta" osoittaa syyn, miksi apostoli saattoi sanoa näin. Jumala on ilmoittanut sen Henkensä kautta. Hän on näyttänyt uskoville jotakin, mitä maailma ei voinut nähdä, nimittäin sen että Kristus on Jumala. Salaisuus täytyy paljastaa, ja vain Pyhä Henki voi paljastaa hengellisen salaisuuden. Tässä puhutaan Hengen työstä yleensä. Hän tunkeutuu kaikkialle ja tutkii kaiken läpikotaisin. Hän ottaa tarkoin selvää siitä, ei siksi, että se olisi häneltä salassa, vaan koska Hengen tehtävänä on jopa Jumalan syvyyksienkin tutkiminen (Room 11:33).

11.Tämä selventää sitä, mitä juuri edellä on sanottu Jumalan syvyydetkin tutkivasta Hengestä. Samaa voidaan sanoa ihmisen hengestä ja ihmisen sielun syvyyksistä. "Ihmisen henki" on hänen minänsä, hänen itsetietoisuutensa, Snl 20:27. "Jumalan Henki" on Pyhä Henki, joka on Jumalan luona ja joka itse on Jumala. Jakeessa 10 puhuttiin Hengen tutkivasta toiminnasta. Tähän lisätään nyt toinen ominaisuus: hän tietää ja ymmärtää.

12.Vastaanottamamme Henki ei ole tämän maailman henki (Room 8:15). Meidän saamallamme Hengellä ei ole mitään yhteistä maailman kanssa, mutta hän vaikuttaa maailman ihmisiin. Koska olemme saaneet Hengen, meillä on mahdollisuus myös saada selville, mitä Jumalan lahjat ovat. Jumalan meille antamat lahjat voimme omistaa itsellemme oikealla tavalla vain Hengen avulla. Hänen välityksellään voimme oppia ymmärtämään, mitä Jumala on meille antanut. Oma henkemme muuttuu Jumalan Hengen vaikutuksesta; hänen kauttaan voimme tutkistella asioita (j. 15). "Lahjoittaa (kharidzomai)" voidaan kääntää myös 'antaa armosta'.

13.Ei ole täysin selvää, tarkoitetaanko tässä että me tulkitsemme »hengelliset asiat hengellisillä sanoilla» vai »hengelliset asiat hengellisille ihmisille». Edellinen tulkinta tarkoittaa, että ihminen saa Pyhältä Hengeltä apua ilmaistakseen sen salaisuuden, jonka Pyhä Henki itse on meille antanut. Hengen innoittamina voimme kyetä ilmaisemaan Jumalan ilmoittamaa viisautta sanoin, jotka Henki itse on ohjannut meidän mieleemme näiden ajatusten ilmaisemiseksi. Muulla tavalla ei ole mahdollista julistaa tehokkaasti Kristuksen evankeliumia. Jälkimmäisen tulkinnan mukaan sitä viisautta, jota Pyhä Henki on apostolille opettanut, hän voi selittää ainoastaan Hengen ohjauksessa oleville ihmisille. On ajatuksia, joita emme voi lausua jokaiselle kristitylle.

14.Tässä näemme "luonnollisen" ja hengellisen ihmisen välisen vastakkaisuuden. Luonnollinen voi olla eettisesti katsoen joko hyvä tai paha, mutta hänellä ei ole Jumalan Henkeä, ja siksi hän on »sielullinen», luonnollinen ihminen, jolla ei ole Henkeä, Juud 19. Ihmisessä on sielu ja ruumis. Kristityillä on lisäksi Pyhä Henki. Hengellinen ihminen on ottanut vastaan Jumalan Hengen ja on sen vuoksi hengellinen. Molemmilla ihmistyypeillä on samat luonnolliset edellytykset ja mahdollisuudet. Suuri ero on siinä, että toinen on hengellisesti herännyt ja uudestisyntynyt. Hän elää sopusoinnussa Jumalan Hengen kanssa. Hengellisyys on oikeastaan sitä, että Jumalan Henki vaikuttaa ihmisessä.

15.Hengellinen tieto varustaa meidät arvioimaan kaikkea oikeassa valossa. Tällä ei tarkoiteta sitä, että kaikilla kunnon kristityillä on täydellinen arvostelukyky, mutta heillä on sitä siinä määrin kuin he ovat saaneet hengellistä tietoa, saamansa Jumalan viisauden määrän mukaan. Hengellinen ihminen on sielullisen ihmisen vastakohta siinä mielessä, että tämä ei kykene arvostelemaan eikä ymmärtämään hengellistä ihmistä. Hengelliselle antaa viisautta se Henki, jota maailma ei tunne.

16.Tämä on lainaus Jes 40:13:sta. Paavali lainaa sitä myös Room 11:34:ssä. Sielullinen ihminen, jota Jumalan Henki ei koskaan ole valaissut eikä opettanut, ei milloinkaan voi ymmärtää Jumalan salaisia ajatuksia eikä ihmisen pelastumiseen liittyvää. Eikä ole yhtäkään ihmistä, joka voisi opettaa hänelle sen. Kristuksen Henki tuntee Kristuksen mielen, ja hän ilmoittaa sen niille, jotka ovat Kristuksen omia.

Sivun alkuun

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita